Hautakivi - suunnittele omasi
HAUTAKIVEN SUUNNITTELU
Hautakiven hankinta on osa surutyötä. Uuden hautakiven hankinta on yleensä viimeinen käytännön toimenpide omaisen kuolemaan liittyen. Hautakivi edustaa haudalla pysyvää muistoa edesmenneestä omaisesta. Kivi kestävänä materiaalina lujittaa muistoa omaisesta ja osoittaa arvostusta vainajaa kohtaan. Kirkkolaissa sanotaan, että hautojen koristeet eivät saa loukata hautausmaan pyhyyttä. Käytännössä kyseessä on hyvän maun raja. Seurakuntien hautamuistomerkki -määräyksiä valvovat kirkkoneuvostot.
Tallentamalla suunnittelemanne hautakiven, saatte sähköpostiinne linkin, josta pääsette jatkamaan ja muokkaamaan myöhemmin hautakiveänne. Samaisen hautakivi -linkin voitte halutessanne lähettää myös muille omaisille, jotka näkevät ja voivat tehdä muutoksia hautakiveen.
Persoonallisuus saa näkyä hautakivessä
Persoonallisuus hautakivessä on yhä keskeisemmässä roolissa. Hautakiveä voi personoida monin eri tavoin. Usein personointi liittyy vainajan työhön, harrastuksiin tai muihin kiinnostuksen kohteisiin. Uskonnolliset symbolit ovat perinteisesti koristaneet hautakiviä.
Hautakiveä voi personoida mm:
- Hautakiven muodolla ja koolla
- Kivilajivalinnalla (raidalliset kivilajit ovat aina yksilöllisiä)
- Kirjoituksella ja kirjaisimilla luodaan hautakivestä yksilöllinen kokonaisuus. Suositeltavaa on käyttää pronssikirjaimia ainakin sukunimessä, jotta nimi erottuu hyvin.
- Tekstisisällöllä (runo hautakivessä, raamatun paikka tms.)
- Uskonnollisilla symboleilla
- Hautakivikoristeilla
- Kiven käsittelytavoilla (mm. kiillotettu hautakivi, louhittu hautakivi, sahattu hautakivi jne..)
- Läpi hautakiven menevillä pronssilyhdyillä
- Erillisillä hautakivilyhdyillä tms.
- Hautakiveen voidaan kiinnittää jotain vainajalle läheistä (esim. kalastajalle ankkuri tai koukku)
Personointi vaikuttaa hautakiven hintaan jonkin verran, mutta toisaalta persoonalliset hautakivet muistetaan hautausmailta hyvin ja ne monipuolistavat hautausmaakulttuuria.
Vanhoissa hautakivissä on usein käytetty vainajan ammattia tai titteliä nimen yhteydessä. Hautausmaakulttuurin monipuolisuuden kannalta olisi suositeltavaa, että ammatti tai muu arvo näkyisi myös uusissa hautakivissä.